perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lapsimessut

Me ei oltu suunniteltu menevämme messuille. Tänään ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä ja messukeskus sattuu olemaan sopivasti kävelyetäisyyden päässä meidän kotoa. Lähdettiin liikkeelle vasta kahden jälkeen, ajattelin että vältettäisiin niin pahimmat ruuhkat. Menomatkalla tulikin vastaan ihan älyttömästi vaunuja.

En ollut ostanut lippua ennakkoon ja mulla kävikin tosi hyvä tuuri kun joku myi mulle messukeskuksen edessä oman lippunsa vitosella, jäi vähän enemmäin shoppailurahaa! Sisään mennessä ei ollut mitään jonoa ja meno vaikutti muutenkin yllättävän rauhalliselle. Matilda istui tyytyväisenä vaunuissa ja innostui kun sai melkein heti oman ilmapallon. 


Kierreltiin rauhassa kaikki pisteet ja käytiin välillä katsomassa joitain esityksiäkin. Matilda nukahtikin pieneksi hetkeksi niin sain vähän paremmin keskittyä tuotteisiin. Messukeskuksessa oli samaan aikaan myös outlet-messut, joilla myytiin vaatteita, laukkuja ja kosmetiikkaa. Sielläkin käytiin kääntymässä ja tarttui muutama juttu mukaankin.

Messuilla ei kauheasti ollut Matildan ikäisille mitään tekemistä. Olin yllättynyt siitä miten hyvin Matilda jaksoi istua koko kolmen tunnin reissun nätisti paikoillaan. Välillä käytiin laskemassa muutamassa pienessä liukumäessä ja lopussa päästiin vielä tutustumaan pallomereen, kun suurinosa muista lapsista oli jo lähtenyt. Pallomeri osoittautui isoksi hitiksi. Ei jännittänytkään yhtään. Eikä kyllä meinannut lähteä enää poiskaan.


Pitihän sieltä messuilta jotain kotiinkin raahata. Lasten puolelta löytyi seuraavaa.


Skip Hopin pöllöreppu, jonka korvat ovat vielä vähän lytyssä. Olen tätä monta kertaa netissä katsellut ja nyt kun se osui eteen niin pakko se oli ottaa mukaan.


Pöllöjä vähän lisää. Etsinnässä oli jotkut kivat lautaset ja nämä veivät voiton. Tuo isompi lautanen on aika kätevä kun se on jaettu kahteen osaan.


PaaPiin pisteeltä mukaan lähti kortteja. Näille olisi ne Tigeristä hankitut kehyksetkin valmiina.


Viimeisimpänä söpö pipo Silverjunglelta. Meillä ei ollut vielä ollenkaan tommosta ohuempaa pipoa täksi kevääksi, joten tämä oli jopa oikeasti tarpeellinen. Kiersin pari päivää sitten melkein kaikki lastenvaatekaupat läpi etsien pipoa, mutta ei löytynyt enää muita kun kesähattuja.

Sitten muutama juttu äidille outletin puolelta.


Hairstorelta kuivien hiusten pelastusta. Cutrinin hoitavat shamppoo ja hoitoaine, BC:n hoitava moisture kick, crushin hiusnaamio ja pieni pullo hiusöljyä. Ehkä nämä toisi vähän eloa tähän hiuskasaan?


Lumenelta vähän väriä iholle.

Oli siis ihan onnistunut reissu. Ensi vuonna voisi mennä uudestaan, Matildakin on silloin jo vähän isompi ja löytyy enemmän tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti