maanantai 2. huhtikuuta 2012

Äiti on vähän väsynyt

Tihulais-tuholainen on taas vauhdissa. Eilen ei päiväunet oikeen maittaneet, ja sen seurauksena tyttönen nukahti ennen kahdeksaa syöttötuoliin(!) 
Mitä tekee vastuuntuntoinen äiti? Kantaa lapsen äkkiä sänkyyn vai etsii kameran? 


Itsehän sitten valvoin aika myöhään ja se kostautui aamulla. Matilda heräsi puoli kuudelta, mutta kovalla tahdonvoimalla ja tunnin taistelun jälkeen nukahdettiin uudestaan. Kahdeksalta sai nukkuminen Matildan mielestä riittää, joten annoin sille mun puhelimen, jotta se voi leikkiä sillä ja äiti voi vähän lepuuttaa silmiä. No, sehän sai sen näppäinlukon sitten auki ja soitti mummille. Ajattelin että näppäinlukon avaus oli vaan hyvän tuurin seurausta ja annoin puhelimen vielä uudestaan Matildalle. Kohta alkoi taas kuulua tuttu tuuttaus-ääni, Matida soitti kummitädille. Tässä vaiheessa täytyi luovuttaa ja nousta ylös.


Mentiin sitten keittiöön, laitoin Matildan syöttötuoliin ja annoin maissinaksun käteen. Itse unenpöpperöisenä tein puuroa ja siivosin keittiötä. Vilkaisin Matildaa, ja mitähän sillä oli kädessä? Voileipäkeksi. Puoliksi syöty sellainen. Se oli vedellyt pöydällä ollutta tablettia ja saanut varastettua sen.
Iso tyttö.

Ps. Myös kiipeily on mukavaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti