sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vilkas viikonloppu

Perjantaina päästiin Matildan kanssa treffeillä. Nähtiin ekaa kertaa Otso-vauva, jolla on ikää kohta kasassa kolme kuukautta. Oli hassua nähdä pikkuista, tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus kun Madde oli niin pieni. Ja se tuoksui vielä vauvalle!

Illemmalla lähdin vielä yllättäen viettämään kavereiden kanssa iltaa ja oli kyllä ihan superhauskaa! Lauantai aamuna pitikin sitten nukkua vähän pidempään, Matilda sai leikkiä iskän kanssa ja syödä melkein pussillisen maissinaksuja.


Lauantaille oltiin varattu leffaliput ja vietiinkin Matilda ja Tauno mummolaan leikkimään siksi aikaa. Käytiin katsomassa Mission Impossible 4, oli yllättävän hyvä vaikka en ookkaan mitään aikaisempia osia nähnyt. 


Mummolassa oli sillä aikaa mennyt ihan mukavasti. Matilda on vaan alkanut pikkasen vierastamaan tai ikävöimään? Oli tullut muutaman kerran itkut, eikä tyttönen ollut ihan normaali ilonen itsensä. Onneksi aurinkoinen tuuli palasi heti kun äiti ja iskä tulivat takisin.


Tämä päivä piti alunperin viettää pulkkamäessä, mutta ei tuo ilma ole oikeen yhteistyöhaluinen. Lunta sataa ihan vaakatasossa. Jaksoin, ihme kyllä, lähteä aamulla käymään kirpparilla. Muutama kiva löytö tuli tehtyä ja salaiselle ystävällekin löytyi jotain kivaa.

Ehdoton lemppari ja ihan vaan mulle! Oon ettinyt tämmöstä ikuisuuden.

Ps. Matilda oppi tällä viikolla taputtamaan ja se onkin hurjan suloinen kun keskittyneesti hakkaa käsiään yhteen <3

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Minkähän merkkinen tuo pipo mahtaa olla? Määki haluun! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin sen semmoselta mummolta joka myi omatekemiään pipoja :D Tommosia samantapasia myydään ainakin stockalla, mutta maksaa ihan hunajaa. Sun pitää löytää joku käsityöläinen! :D

      Poista
  3. tosi suloinen tää teidän tyttö :) Ihana tuo mekkokin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!:) ja toi mekko on yks munkin lemppareista, harmi että vauvanvaatteet käy niin nopeesti pieniksi:/

      Poista