keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Maailman ihanin pallero 1 vee!

Viime kesänä elettiin vähän tuskaisia aikoja. Kesä oli superkuuma - oma olo ei niinkään. Meidän koti oli kuin sauna, eikä siellä voinut päivisin olla. Yötkin olivat yhtä tuskaa tuulettimesta huolimatta. Yritin nukkua olkkarin lattialla, vaatehuoneen lattialla ja kylpyammeessa viileässä vedessä, siis yritin. Loppurakaudesta sain nukuttua vuorokaudessa semmoiset 2-3 tuntia.

Heinäkuun 10-päivä lähdettiin illalla yhdessä ulkoiluttamaan Taunoa. Ihmettelin kun selkään sattui välillä niin kovaa, että joutui pysähtymään. Ajattelin että se johtuu isosta mahasta. Ei mulla käynyt mielessäkään että supistuksei voivat tuntua selässä. Sitkeästi kuitenkin kävelin lenkin loppuun.

Yöllä heräsin taas siihen ihottavaan selkäkipuun, sitten huomasin että ne kipupiikit tulevat aika tasaisin väliajoin. Sitten taisin vähän innostua. Hengasin melkein koko yön kylpyammeessa ja kellotin supistusten väliä. Supistukset tulivat monen tunnin ajan tasaisesti viiden minuutin välein ja olin aika epävarma siitä että milloin sinne sairaalaan voi lähteä. Soitin kättärille ja puhelimessa ystävällinen kätilö totesi että heillä on tällä hetkellä sulku päällä, eli jos vaan mahdollista niin jää vielä kotiin ja ota panadolia. Ei mulla vielä mikään hätä ollut joten jäin odottamaan. Parin tunnin päästä supistukset kovenivat ja soitin uudestaa - oli tilaa joten sanoivat että voin tulla. Tilasin taksin ja tarkistin että kaikki tarpeellinen on pakattu mukaan. Taksia odotellessa musta tuntui että supistukset hävisivät melkein kokonaan ja olin ihan varma että ne kääntää mut sieltä sairaalasta takasin kotiin. Onneksi ei kuitenkaan.

Sairaalassa olin aamulla kello 9.00 ja vihdoin klo. 19.33 sain syliini pienen, täydellisen, 10-pisteen tyttösen.


Ja nyt, niin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen, se on jo näin iso pallero.


Millainen Matilda on? Iloinen. Nauravainen. Hassu. Höpsö. Rakastettava. Söpö. Pälpättäjä. Itsepäinen. Energinen. Ehtivä. Eloisa. Kaunis. Älykäs. Vauhdikas. Herkuttelija. Reipas. Loistava.

Mistä Matilda tykkää? Äidistä. Isistä. Taunosta. Mummeista. Papoista. Enoista. Tädistä. Oivasta. Kavereista. Nukeista. Maistuvasta ruoasta. Ilmapalloista. Tavallisista palloista. Kielletyistä asioista. Paijaamisesta. Höpöttämisestä. Musiikista. Puistosta. Rappusista. Parvekkeesta. 

Mitä Matilda tekee? Opettelee kävelemään (pääsee eteenpäin jo muutamia metrejä ilman tukea). Puhuu leikisti puhelimessa. Työntää puistossa taaperokärryjä ja haluaisi ajella myös isommille lapsille tarkoitetuilla pyörillä. Tyhjentelee kaappeja. Painelee stereoiden nappeja ja näyttää sormella soosoo. Heittää kukasta mullat lattialle ja nauraa. Hoitaa hienosti nukkeja. Halaa kavereita. Koittaa hypätä rattaista pois. Innostuu aina kun näkee leikkipuiston. Osaa muutamia sanoja.

Maailman tärkein tyyppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti